Pitkän aikaa nurkissa pyöri aloitettu pätkärääkätty nalle kerä, jota pisti aina silmään, kun satuin tonkimaan lanka hyllyjäni.

Novitan syksy 2007 ekstrassa olleista palmikkosukista sain idean.

837419.jpg

Tosin nämä sukat tai siis toinen niistä on melkein kahteen kertaan tehty. Aloitin kärjestä ja kun olin kantapään tehnyt niin aloin ihmettelemään et sukassa on jotain outoa. Juu todellakin oli.. olin aloittanut tekemään kantapäätä yhtä puikkoa liian aikaisin. Ehkä kannattaisi keskittyä enenmmän sukan kutomiseen kuin blogien lukemiseen (tosin tässä epäonnisessa versiossa ei ollut mitään kuviota.

Sukat tehty 3 puikoilla.
Muistaakseni 48 silmukkaa ja malli kuvio jalkapöydän päällä.
Tavallinen vahvistamaton kantapää.

Ensimmäisten sukkien jälkeen jäi vielä melkoinen kerällinen nallea jäljelle ja taas alkoi tuskainen mietintä mitä sitten. Pelastajaksi ilmaantui bambusukkapuikko lähetys (valitettavasti niistä ei ole kuvaa, kun eivät ole muistaneet tulla kuvattavaksi). Kun puikko paketin sain auki niin olihan niitä pakko päästä heti kokeilemaan ja nalle kerä sai jälleen kyytiä.. mitäs oli jäänyt pöydälle ajelehtimaan.

837418.jpg

Eli nämä sukat tehty 3½ bambupuikoilla.
48 silmukkaa ja tarkoitus oli että sukista tulee löysät tv:n katselu sukat, jossa onnistuin erittäin hyvin, paitsi sukat on yleensä jalassa, kun istun blogeja lukemassa.
Näissäkin tavallinen vahvistamaton kantapää ja normi kärki kavennukset.

Innostuin niin kovin bambuilla kutomisesta, että ensimmäinen sukka oli melkein valmis Serranon perheen aikana. Tosin noissa banbuissa on yksi miinus puoli metallisiin sukkapuikkoihin verrattuna. Tuolloin, kun noita sukkia tein oli ne armottoman kuumat helteet ja meilläkin sisällä lämpötila tahtoi nousta aika korkealle, kun aikansa oli tikuttanut alkoi kädet hikoamaan ja lanka (siis nalle) ei tahtonut luistaa kunnolla bambupuikoilla.

Vielä olisi pieni nöttönen nallea jäljellä, mutta se taitaa päästä johonkin jämälanka työhön, sen verran pieni kerä on jäljellä.