Taas on tapahtunut vaikka mitä. Muutama viikko sitten tuli saatua keskimmäiselle koiralle sen toinen serti näyttelystä.

Sunnuntai ilta meni rattoisasti häätäessä 4 lepakkoa sisältä. En tiedä mistä ne olivat eksyneet sisälle, mutta kova työ oli saada ne kiinni ja ulos huushollista. Todennäköisesti oli poikueesta kyse, kun kaikki neljä olivat todella pieni kokoisia.

Töissä on riittänyt vipinää, kun on ollut niin hienot säät niin ihmisetkin ovat liikkuneet. Tai siis hienot säät silloin, kun on töissä, muuten ei ole kehumista.

Ja tässä vielä kuvaa kummoiset säät on silloin, kun en ole töissä, kuten tänään on ollut koko päivän.

728074.jpg
Kuva on lauantai illalta, jolloin oli myös ukkosmyräkkä ja sähkötkin olivat välillä poikki.
Sitä vettä tuli parhaimman sateen aikaan vielä himpan verran enemmän kuin kyseisessä kuvassa, mutta silti tuossakin kuvassa hiekka alueet lainehtivat vedestä.

Eräs asiakin on ratkennut sinivuokojen toimesta, josta hyvin vähäsanaisesti puhuin viime syksynä ja nyt puhun vielä vähäsanaisemmin, kun tiedän ketä vastassa oli syksyisessä metsässä (nyt ei ole kyse luonnon eläimistä).
Kaikkeen se ihminen voi elämänsä aikana törmätä ,mutta sen voin sanoa ettei hengenlähtö ole ollut kaukana näiden kavereiden kanssa "leikkiessä". Tämän tontin arvokin, jossa asun on, ollut pilvissä reilu vuosi sitten eräissä piireissä.
Tästä jokainen voi alkaa  käyttämään mielikuvitusta mitä täällä on syksyllä tapahtunut ja mitä tällä tontilla on joskus ollut, mitä "leikkikaverit" kuumeisesti syksyllä etsivät ja vielä keväälläkin kävivät vilkaisemassa, mutta taisivat todeta et tuonne ei ole enään menemistä, kun näkivät mitä koiria me nykyään omistamme. Kyseiset kaverit osaavat kunnioittaa kyseistä rotua ja siellä missä tällainen koira on niin se kierretään kaukaa.