...ja mulla otsikon keksimis ideat vähissä.

Eilen tuli sit oikein kunnolla nautittua aurinkoisista säistä. Nimittäin tuikattiin grilliin tuli ja tehtiin vartaita. Valitettavasti herkuista ei ole kuvia, kun olivat niin hyviä ettei ennättänyt kuvailemaan vaan piti syödä.

Tänään tuli juotua aamu tee ulkosalla ja harmittaa niin pirusti, kun ei sattunut olemaan kamera mukana. Västäräkki hoiti aamu puhdistustaan 2 metrin päässä kiven nokassa. Oli hauska seuraille sen touhuja ja juoda teetä auringon paisteessa. Tosin mun teen juonti alkoi kuolleen linnun viennillä metikköön. Ihme ettei vanhempi blogikoira ollut laittanut poskeensa, kun se oli sen tarhassa. Tai mistä minä tiedän vaikka vaari itse sen oli tappanut. Eikun lintu pois ja koirien vaihto tarhassa (nuorempi kyllä olisi pistellyt sen linnun parempiin suihin). Ilveskin taas oli viime yönä mouruamassa tai siis se on ollut, joka yö, mutta eilen se oli lähtenyt sentään puolenyön jälkeen matkoihinsa ja vanhempi sai rauhassa nukkua yön ulkona.

Käsityö rintamalla edelleen tökkii. Olen mä sentään saanut villapaidan pääteltyä, mutta vielä olisi muutama langanpää päättelyä vaille ja miljuunan koirankarvan nyppiminen edessä.

No jos neule puoli tökkii niin ei sitä sentään ihan olla oltu laiskoina. Tosin kädet ja pää sen kaiken työn on tehnyt. Jo pitkän aikaa mun on pitänyt vaihtaa yksille sivuille pohja ja vääntää itse yx blogipohja, mutta en vaan ole saanut sitä tehtyä, mutta nyt se on tehty ja samassa rytäkässä kajosin tähänkin blogiin ja järjestelin laatikot uudelleen eli jos joku ei toimi niin heittäkää kommentilla.

Ja sit vielä muistiin etten vahingossakaan satu vilkasemaan tv:seen päin tänään, kun tulee suomen peli. Mun katsomisille on huonoja vaikutuksia. Olympialaisissakaan en katsonut kuin finaalin ja eikö ne mennyt ja hävinnyt sen. Aina kun katson suomen pelejä ne joko häviää tai sit ne saa helposta matsista väännettyä tasaväkisen katastrofi pelin.

Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille ym. immeisille.

581209.jpg

P.s Kiitos onnen toivotuksista, ne on tarpeen, kun tuon keskimmäisen tohelon kanssa lähtee ihmisten ilmoille. Kaiken lisäx se on edelleen vähän liian paksu.. tai no paksu ja paksu, mutta sen verran on lihaa luiden ympärillä et tarkaa tuomari voi huomattaa. Niin ja muutenkin kiitos kaikista kommenteista niitä on mukava lueskella, vaikken aina itse saakkaan aikaiseksi kommentoida *potku persauksille*.